Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen
Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kausi paketissa MuddyX:n myötä

Niin vaan nämäkin polovet selvisivät kauden loppuun, vaikka välillä ei tiennyt mitenpäin sängystä pääsee ylös.
Viimeisten viikkojen ohjelmassa oli yösuunnistusviikonloppu Rokualla ja MuddyX, sekin pimeässä. Molemmissa tuli normaalit 180astetta väärään suuntaan, josta MuddyX:ää seuraavassa hieman tarkemmin.


Märkää, pimeää ja kylmää, siinä oli MuddyX:n tämänkertainen resepti. Itse Guru eli Sepe oli kisaamassa eli ratamestarina hääri Keskinarkauksen Jussi. Kartat piti piirtää itse Geoparkin viimeiseltä osuudelta poisjääneelle osalle (tai siis samalle kartalle) ja mittakaavahan oli nuorekas 1:45 000. Ei ollut helppoa tämä homma, rasteja oli lähekkäin ja silmät harittivat pahasti, epäilys, että parin tunnin jälkeen pimeässä voi harittaa pahemmin hiipi puseroon. Lopulta reittisuunnitelma ja rastit kartalla, ei muuta kuin ison huollon läpi käynyt Gary rullaamaan.
35min lähdöstä, pyörä kulkee leppoisasti, hieman huonoja reitinvalintoja, ei mitään ihmeellistä, kunnes tulee vastaan ojanyritys, "ei tuo oo paha, ajan yli". No en ajanut, voltilla ojaan. Olin varustautunut hyvin, vedenpitävää kampetta oli joka puolella, mutta jos ui kaulaa myöten ojassa niin, jotenkin se vesi vaan pääsee iholle... Mutta eteenpäin!!
1h 10min lähdöstä, edelleen menee hyvin vaikka reitinvalinta tökkii, mutta saahan kantaa pyörää.
1h 30min ja hirveen kieputtelun jälkeen 180asetta väärään suuntaan, nyt ei kyllä pää toimi yhtään. Sisäinen kompassi on normaaliakin enemmän sekaisin (onko se mahdollista?)
2h  ja tää ei vaan jotenkin toimi. Koko ajan tihrustan karttaa väärin. Väärällä polulla koko ajan. Lampusta loppuu akku, tietysti keskellä pimeää metsää. Onneksi oli vara-akku ohjaustangossa kiinni ja saan sen paikalleen käsikopelolla... ja kohta etsitään fillaria käsikopelolla pikku "pyörähdyksen" jälkeen, kun lamppu irtoaa siinä akusta...
2h 40min, Jokke soittaa, "miten meni? mä vedin oman Muddyn viimeviikonloppuna", no kele rasti 18 ja ihan hukassa koko ajan, ja tuntuu siltä, että tää ei ainakaan parane.
3h 20min ei perhana, tästä ei tuu mitään... montakohan kertaa tuli 180 asetta väärään suuntaan? Rastin 18 hain 2 kertaa, rastia 21 ei löynyt vaikka tetsasin pusikossa 20min. Nyt oikeesti silmät kramppaa, lamppu on ollu liian kirkkaalla ja kartasta ei saa mitään selvää tällä mittakaavalla (juu voi olla, että ikänäköä alkaa tulla, mutta kun ei suurennuslasillakaan aukene niin...). Eiköhän tää ollu tässä, paljon jäi käymättä, mutta kisan peruselementit eli seikkailu, muta, märkä ja kylmä tuli hoidettua. Pimeä metsä on hieno paikka, mutta tarvitsen sinne seuraavalla kerralla oppaan.
Nautinnollinen reissu, tähän on hyvä päättää tämä kausi. Nyt takaisin laihdutus- ja polvien rasvausprojektin pariin.

Niin ja ONNEA 50v SeikkailuGurulle eli Sepelle. Ei ollut muista haastajiksi eli joitain ei ikä haittaa :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti