Geoparkin jälkeen olin todella väsynyt niin fyysisesti ja varsinkin henkisesti. Jo juomien hakeminen mökistä 20m ylämäkeen tuntui mahdottomalta. Jalat olivat kuin B-luokan makkarat ja selkä narisi ja napsui, jos nyt edes taipui mihinkään. Kesälomareissu sujui lähinnä syöden ja juoden... Reilu viikko kisasta kokeilin juoksua, sehän tyssäs ekaan isompaan mäkeen... Alkuviikosta palailtiin kotio ja FB kertoi Syöte MTB:n lähestyvän, "ei näillä jaloilla". Pieni maastolenkki keskiviikkona Isokankaalla rouvan kanssa hmmm... tää pyöräily tuntuu sujuvan, jos sitä kuitenkin... Huonoa säätä luvassa, ei siis mökkeilyä ennen alkuviikkoa... Saiskos sitä majotusta... Lähtiskös joku kaveriksi... mutta illalla juoksulenkki, running sucks!!
Perjantai-iltana klo 20 olin Iso-Syötteen huipulla ilmottautumassa kisaan. Taas oli uteliaisuus (hulluus) voittanut, majoitus järjestynyt ja aikataulu napsahtanut kohdilleen. Yhtään yhtä hullua ei lähipiiristä ollut löytynyt, joten matkassa oli minä ja uskollinen ratsuni Gary. Ongelmana oli vain se, että Garyllä oli vaikeuksia uusien ketjujen kanssa, jotka eivät halunneet keskustella takapakan kanssa ja etuvaihtaja ei suostunut vaihtamaan pienimmälle kiekolle (+ muutama muu pikkujuttu, jota en tässä vaiheessa muistanut). Nuo ei niin pahasti seikkailukisoissa haittaa, mutta nyt oli tiedossa tiukempaa settiä... Ei muuta ku armoton säätö käyntiin, jos vaikka se piilevä pyörämekaanikko saataisiin esiin ja Garyn perhe-elämä kuntoon.
Huonosti nukutun yön jälkeen aamupalaa naamariin, tankkaus
jäänyt hieman vähäiseksi ja ei oikein putoa. Ulkona on myös kylmä ja just se
hyvä takki näköjään kotona. Ei muuta ku 8.45 lähtöpaikalle, jos vaikka näkys
tuttuja. Ei näy - tuttuja meinaan, mutta suurta urheilujuhlan tuntua kuitenkin.
Aurinko näyttäytyy ja päätän viedä hieman ylimäärästä vaatetta pois, onneksi
mökki on lähellä. Ei oo mitään aavistusta mihin kohtaan sitä pitäs
lähtöviivalla asettua n. 200 pyöräilijän joukossa (vielä lähes toinen mokoma
lähtee 15min myöhemmin). No nopeasti onkin lähdön aika ja johtoauto lähtee
viemään porukkaa kohti Pikku-Syötettä. Tavotteita oon laittanu kaksi. Eka nousu
ajamalla ja aika max 5,5h, jos menee alle 5 tunnin on menny jo lostavasti. Eka
nousu Pikku-Syötteelle menee hyvin. Pelkäsin, että on ruuhkia, mutta hyvin
sopuisasti porukka ajelee jonossa ja leveyttä/ohituspaikkoja on. Itse olen
lähinnä ohitettavana, mutta pääsen kuitenkin polkemalla huipulle. Toki jalat
ovat edellen kuin varrasmakkaraa, mutta jokunen A-luokan klöntti niistä löytyy. Muuta murhetta on mahan puolella, se ei tunnu sulattavan nopeaa tankkausta. Lisäksi Garyn perhe-elämä on yhtä
vaihteen arpomista. Sitten vaan huipulta alas... Joo pitkoksia alamäessä,
liikaa vauhtia ja ekat jäkälänmaistelut on tosiasia. Ei suurempaa haaveria,
ennenkuin pääsen takaisin paanalle toinen kaveri rysäyttää tiukemmin, mutta
jatkaa hänkin. Pelonsekaisin tunnelmin alaspäin... nyt muistu mieleen mikä
säädöissä unohtu eli renkaissa liikaa painetta / iskareissa liian vähän ja se
ei helpota ajoa liukkailla pitkoksilla yhtään. Kun vihdoin pääsen alas, syke on
sama kuin huipulla. Sitten matka eteneekin mukavasti, maasto on helppoa
ajettavaa suurimmaksi osaksi ja matka etenee, 10km helposti, kohtahan on jo eka
huoltopiste. Hieman haastavampia nousuja ja teknisempää, alkaa olla selvää,
että en osaa ajaa maastopyörällä, koska kaikki painaa ohi (mukaanlukien Isokankaan lenkkikaverit, jotka lähtivät 15min myöhemmin ja HUOM! viime vuoden 120km
kakkonen Tykinkuula on vain 30km lenkillä!?). Ylämäet menee OK, jos ne on helposti
ajettavia varsinkin kun Gary antaa pikkukiekkoa kivasti käyttöön. Muuten en vaan pysy kenenkään perässä heti kun on teknisempää. Toki
reidet on tärinässä ja olo muutenkin epävarma ettei oikeen uskalla ajaa kovaa.
Huoltopisteellä (16km) päätän tankata kaikkea+ruisleipää ennenkuin muistan,
että vasta 15min sitten oli vatsa alkanut toimia, ei hyvä. Huolto on kuitenkin
lyhyt ja kohta taas menee letkaa ohi. Kohta jo 30km kiertäjät erkanevat ja
muutenkin trafiikki takaa hiljenee. Sitten se kisan noloin... eli jyrkkä
silmukka alamäkeen, pysähdyn katsomaan miten paha lasku on edessä... kaadun
paikaltaan, jalka polkimessa kyljelleen... pohje kramppaa... ja jotta
”nöyryytys” olisi täydellinen kuuluu välittömästi takaa nuoren naisen ääni
”ootko kunnossa?”, ”Joo, joo, ei mitään hättää”, vastaan ja yritän tuskalla saada
pyörää pois päältäni. No kramppi hellittää, mutta varovaisuus kasvaa. Toiseen
huoltoon (n.38km) menee vielä ihan hyvin, geeliravintoa naamariin niin vatsakin
tykkää. Reitti on ollut tähän asti hienoa maisemaa, piti ihan jopa pysähtyä
hetkeksi jonnekkin ja ihailla. Vielä kerran Pytkynharjun päälle ja sieltä
alas... ja sitten alkaa se tekninen osuus, jossa fillarin olisi todellakin
pitänyt olla kunnossa... ja miehen..., nyt ei ole kumpikaan, joten suosiolla
taluttelen kaikki vähänkin pahemmat kohdat (nössö!). Kolmannen huollon (48km)
jälkeen sama tahti jatkuu juurakkoa ja talutusta Pärjänjoen rantabulevardilla.
Hienosti oon selvinnyt melkein ilman kramppeja, mutta nyt kramppaa sormet!
Säästelen ja palauttelen, koska loppuun on laitettu 220m nousua Iso-Syötteen huipulle.
Nousustakin suurin osa menee taluttaen, en vaan tajua kuka tätä pystyy ajamaan.
Lopussa kuitenkin löytyy pieni kiri parin kaverin ohi ja saan ajeltua viimeisen kilomertrin
maaliin. Se oli siinä 5h 19min eli tavoiteajan alle. 5h olisi ollut ihan mahdollinen, jos mies ei olisi ollut niin löysä. Pyörän pesu, ISO olut, mökille ja saunaan.
 |
| Palkinto! |
Illalla ruokailun jälkeen summaan päivän annin
Plussaa:
Tulihan ajettua hyvä treeni, Haastava reitti, Hyvät
järjestelyt, uusi kokemus
Miinusta:
Vähän jäi vaisu lopputulema. Geoparkista palautuminen oli selvästi pahasti kesken ja kroppa
reagoi, jos reagoi. Hieman unessa meni koko reissu, kun ei tullu edes paikat
kipeeksi. Omat heikkoudet tässäkin lajissa tulivat selkeästi esille... Olisi pitänyt olla kavereita, koska ajelu ilman karttaa on aika puuduttavaa suorittamista, vaikka reitti on kuinka hyvä. Ens vuonna porukalla, yksin en enää lähe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti