Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen
Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

torstai 16. kesäkuuta 2011

Back in business

Oulurastit löytyvät jälleen ja hauskaa on. Allekirjoittanut on siis selättänyt keuhkokuumeen ja aloittanut harjoittelun. Tilanne on seuraava: kisoihin aikaa 5 viikkoa, painoa pudotettavana vielä 5kg eli ei tämä nyt ihan toivottomalta näytä.

Tänään kävin vetämässä kauden ensimmäisen onnistuneen "tuplan" eli normi- ja pyötäsuunnistus peräkkäin (aikaisemmat kaksi yritystä ovat päättyneet enemmän tai vähemmän nolosti). Homma toimi suhteellisen hyvin, mitä nyt yhden oksan kanssa käyty kamppailu päättyi oksan tekemään tyrmäykseen (eli ajoin uraa, josta olen ajanut aikaisemminkin eli viime kesänä. Roikkuva oksa polulla, josta ajattelin mennä heittämällä läpi kuten viimeksi, ja meninkin, en vain huomannut sen jälkeen olevaa hieman paksumpaa oksaa = kallellaan olevaa puuta, jota ei ollut viime vuonna... Eli kamat keräykseen ja eteenpäin...). Maaliin siis suhteellisen OK, paitsi 3-4 pahempaa reitinvalintamokaa eli ei tämä laji ihan hallussa vielä ole. Perään B-rata juosten/kävellen ja vielä paikalle pöyrällä niin tulihan mukava 3h treeni.
Jokke on muuten päättänyt, että slogani treenikilometrit = kisakilometrit tarkoitaa tarkasti sitä, että treenata ei tartte vaan kisa toimii hyvänä treeninä kisaan. Katotaan, jos saan kaverin juhannuksena tunturisuunnistukseen Kilpisjärven leirillämme niin tulisi kaverista kerralla pro myös suunnistuksessa ja harjoituskilometrejä tulee ainakin muutama.
Tane on käynyt juoksemassa jo toisen kerran 16km, meni kuulemma vielä paremmin eli kaveri on kohta ylikunnossa.
Viimeistelyleiri on muuten jouduttu perumaan, koska Jokke ja Tane pelkäävät ylikuntoa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti