Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen
Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Jukolassa, AATEKUSI

17 päivää 15 tuntia ja 14 minuuttia Geoparkin lähtöön ja Jukolan viesti takana.
Gappyn kuulumisista ei mitään ihmeellistä, perustreeniä etelässä ja pohjoisessa, eka timipalaveri Geoparkkia varten pidetty ja lista "puuttuvista" välineistä tehty. Ennen Geopark paniikkeja tarina toisen joukkueen synnystä ja saavutuksista eli miten Atqsi päätyi Jämsä-Jukolaan?

Historia:
Käytyäni Jukolan viestissä ensikertalaisena vuonna 2010 (5. osuus, 6,8km, aika 2.12.39) ja tehtyäni elämäni suurimmat pummit (n. 30min + 30min) tavoite oli juosta siellä heti uudestaan. Ylikiimingin Nuijamiehet (johon olin itseni ujuttanut tyttäreni avustuksella) eivät kuitenkaan kestäneet sitä, että tiputin joukkueen sijalta 286 sijalle 466. He eivät nimittäin saaneet joukkuetaa enää kasaan 2011 ja 2012, vaikka loppusijoitus joukkueella oli niinkin hyvä kuin 371/1232 (toki ilman minua hieeeeman parempi).
Kun olin tappanut yhden seuran miesten motivaation osallistua Jukolaan ja koska tämäntasoista suunnistajaa ei hirveästi haeta joukkueisiin, niin piti koota oma joukkue tämän vuoden kekkereihin (toki olin molempina vuosina sairaana eli olis ne jäänyt väliin muutenkin).
Joukkueen kokoaminen aloitettiin siis kesällä 2010 ja alku sujui helposti. Naapurit Janne ja Aki olivat heti kiinnostuneita, tai no ekaksi piti saada ukot Oulurasteille... Intoa löytyi yllättävästi ja molemmat jäivät lajiin koukkuun. 2011 kesällä pääsimme jo Kalevan rastiviestiin Nuijamiesten nimissä ja sijoitus oli "rohkaiseva"
Seuran nimi - Aina Akateeminen TEeritien Kulttuuri- ja Urheiluseura Insinööreille - oli keksitty jo erään kirjanjulkistamistilaisuuden jälkihöyryissä, mutta sitä ei vielä tohdittu käyttää, johtuen harmittavasta lyhenneongelmasta.
Samoihin talvella 2012 oli myös seuran suurin KRIISI. Oulun kapunki oli kasvaessaan päättänyt muuttaa tiemme nimeksi Soidinkieksi!!! Miten seura selviäisi tästä? Jääkö seuran nimi historiaan ennenkuin sillä tehdään historiaa? Onneksi joku seuran kannattaja sai kaupungin viskaaleille selvitettyä, että tien nimen alku on säilytettävä tai kohta on kolme miestä lisää kärsimässä vakavasta masennuksesta. Seuran lyhenne pysyi samana ja uudeksi nimeksi tuli Aina Akateeminen TEerikummuntien Kulttuuri- ja Urheiluseura Insinööreille ja muille.
2012 aikana seuran nimi liittyi jo moneen kuntoilutapahtumaan Akin ansiosta. Asiaa helpotti Akin keksimä lyhenne ATQSI. Kesällä 2012 seura osallistui omalla nimellään Kalevan rastiviestiin ja yllätys, mukana oli uusi mies tuuraamassa meikäläistä eli Sami, joka oli nielaissut suunnistussyötin ja ei päässyt siitä irti.

Jämsä-Jukola - joukkueen kokoaminen
Vahva aikoimus lähteä  2013 Jukolaan syntyi syksyllä 2012. Neljä juoksiaa oli jo kasassa (vaikka Sami ei tätä ihan vielä tiennytkään) ja kyllähän me kolme jostain saadaan. Ajatus oli patistaa Gappy Adventuren loppuosasto rasteille ja mukaan, sitten tarvii enää yhden...
Kevät 2013 ja Jukolaan ilmoittautuminen sisään. Pieni ongelma... Kasassa edelleen 4 juoksiaa... Gappyn pojat ovat jälleen liuenneet takavasemmalle vedoten normaaleihin selityksiin (eivät muka osaa suunnistaa, no kuka muka osaa?, ei oo kelvannut selitykseksi Atqsissa) ja mukana vain kilon kappaleina.
No 2010 opetti sen, että jos haluaa hyvän sijoituksen on satsattava hyviin suunnistajiin. Koska niitä ei joukkueessa vielä ollut (omista mielipiteistään huolimatta), ei muuta kuin kyselemään "emoseurasta" eli Nuijamiehistä apuja, jos vaikka ne ei taaskaan saisi joukkuetta kasaan... No sieltähän tärppäs. MM-Keke oli tulossa Jukolaan muutenkin valmentamaan junnuja ja oli valmis juoksemaan ankkuriosuuden. Lisäksi YK-Harri lähtisi, jos vain saisi työvuorot kohdalleen... Siihen se polku jäikin (toki nyt oli joukkueessa yksi hyvä suunnistaja) , joten sitten bongailemaan tuttuja Oulurasteilta ja houkuttelemaan joukkueeseen. Huokuttelu tuotti heti tulosta, kun poistettiin kriteereistä se suunnistustaito ja juoksukunto. Tarmo istui joukkueeseen täydellisesti - insiöörismies.  Joukkue oli siis kasassa... kaikki 10min, kun YK-Harri ilmoitti, että eipä se työvuoron vaihto onnistunutkaan...
Maanantai ilta 10.6. ja edelleen yksi puuttuu. Kaikki vähänkin tutut käyty läpi, ei muuta kun suunnistajapankkiin... Tiistai klo 11.58, vapauttava sähköposti, Aki on bongannut pankista yhden insinööri-Harrin mukaan joukkoon. Joukkue siis koossa, 6 insinööriä ja yksi suunnistaja. 3 juossut jukolassa aikaisemmin. Juoksujärjestys muovautui seuraavaksi: 1. Janne - mies joka ei haasteita pelkää, piti vaan investoida otsalamppuun. Itseluottamus kohdallaan, ei haittaa vaikka yöjuoksuja ei ole takana sitten sinkkuaikojen (ja siitähän on tunnetusti aikaa). 2. osuus allekirjottanut, päivänvalossa jo kerran eksytty Jukolassa, siis yöhön eksymään. 3. osuus Aki, toiseksi pisimmälle osuudelle toiseksi kovakuntoisin jätkä, me Jannen kanssa pidetään huolta, että pimeä ei enää ole. 4. Osuus insinööri-Harri, pankista kun otetaan niin annetaan mitä halutaan, lupaukset osuusajasta ovat kohdallaan. 5. osuus Sami, suunnistusura on hyvä päättää onnistumiseen lyhyellä radalla. Lasketaan myös , että ainoalle sinkkumiehelle olisi eniten vientiä tällä naisten suosimalla osuudella. 6. osuus Tarmo, vakuuttavat Oulurastivedot vievät miehen pidemmälle osuudelle, vaikka lyhyempää haluasi, Ankkuri Keijo, juoksisi kaikki osuudet vähintään 1h nopeemmin kuin muut eli pisin osuus, kun kerran sille ilmoittautui.

Kisakertomus:
Torstai 13.6. Janne, Sami, Aki ja allekirjottanut viimestely-Oulurasteilla, Tarmo on jo tikissä (tää vissiin on Tarmojen perusominaisuus). Nyt olisi oiva paikka rikkoa paikat, maasto ainakin tekee sen helpoksi. Kaikki selviää kuitenkin ehjänä.
Perjantai 14.6. Kaikki valmista matkaan... Ai niin ne paidat... Hyvissä ajoin hankitut ja viimetingassa painetut paidat jäi painoon, enpä muistanut hakea... Pakkaamista ja säätöä liikaa kiireisen viikon jälkeen.
Lauantai 15.6. klo 7.45 Hienoa asiakaspalvelua MP Seriltä. Paidat saadaan matkaan kuitenkin, kunhan haetaan ne klo 9.
klo 9.30 Core team (Janne, Aki, Sami, Tarmo ja allekirjoittanut)+paidat+palkinto (Viertolan Q-Härkä sille joka core teamista tekee suhteellisesti parhaan ajan osuuden voittajaan nähden) matkalla kohti "suurta tuntematonta".
Aki, paita ja palkinto
Siinä neljän maissa... Ollaan perillä, Venlojen viestin lähtö kateltiin tabilta autossa. Hieman olisi voinut miettiä millä tullaan ja minne. Näyttää, että automme on mahdollisimman kaukana telttapaikastamme (4km) ja tavaroiden kantovälineet ei kaikilla ihan kunnossa. Tarkastamme mallasrastin sijainnin matkalla majoitukseen. Majotustiloja onkin sitten ruhtinaallisesti eli 5 telttaa, joiden majoituskapsiteetti n. 12 hengelle riittänee kuudelle miehelle, jotka ovan pääosan yöstä muualla.

Iltapäivä/ilta... Venlat tuli maaliin, shoppailuja, yllättävän paljon tuttuihin törmäämisiä, kisatunnelman haistelua, tankkausta jne. jne. Joukkue on kokonaisuudessaan paikalla, kun Keijo bongataan maalialueelta ja Harri saapuu teltoille.  Spekulaatioissa pääsimme siihen tulokseen, että se joka core teamista pääsee alle 2x osuuden on loistava ja alle 3x mahtava suoritus (tai sinnepäin). Aikamoista päänvaivaa tuottaa nukkuminen, kun ei ole aavistustakaan viekö jonkun osuus 2 vai 4 tuntia...
Klo 22.55 Tiimi paikalla seuraamassa Jannen lähtöä. Toivottavasti lähtö onnistuu ja ei käy kuten aikoinaan minulle Tukholman manatonilla.
Hymyä riittää katsomossa

Ja lisää

Janne on saanut KARTAN!
23.00 Janne säntää metsään! On yllättävän valoisaa, eikä lamppua varmaan juuri tarvitse ainakaan alkuosuudesta. Takaisin majotukseen ja jännittämään omaa osuutta, osa jää vielä kisakeskukseen. Viritän kamat kuntoon ja levähdän hetken.
Valmiina lähtöön!
Sunnuntai 16.6. 00.30 Lähtöalueella, täs on se ongelma kun ei tiedä kauanko kenelläki menee. Jos on nopee maasto ja rastit löytyy niin Jannelle 2h voi olla mahdollinen. Harmi kun online tulokset ei toimi teltalla verkon kuormituksen takia, oli pakko siirtyä lähtöalueelle. Janne etenee hyvin, laskeskelen, että perillä noin 45 min päästä. Hyvä, sillä vielä on pitkä istunto tekemättä.
01:17 Olemme sijalla 1475/1595 joukkueesta!! Hieman huohottava Janne ojentaa kartan minulle, ihan en ole varma sanooko hän jotain? On pimeää, mutta ei mitään verrattuna syksyiseen ja sateiseen metsään, jossa oon edellisen kerran harrastanut yösuunnistusta.
03:29 Ojennan kartan Akille sijalla 1377. Meni siis hyvin, erittäin harvinaista. Päätin että otan rauhallisesti ja kerrankin onnistuin siinä. Äärimmäisellä itsehillinnällä painan jarrua aina, kun tekee mieli juosta kovaa. Pelkään koko ajan, että tulee pummi (Atqsin terminä 2-15min hukassa) tai megapummi (yli 15min hukassa). Kuitenkin tulee vain pieniä virheitä rastinotossa ja reitinvalinnassa (alle 2min "hukassa"). Juoksukin kulkee ja olisi voinut juosta kovempaakin (silloin tosin varmasti väärään suuntaan).
05:30 Olen käynyt herättämässä kaimani ja varotellut ennakkoa nopeammasta etenemisvauhdista (olemme Jannen kanssa molemmat juosseet alle 2x kärjen vauhdista). Kahden hotdog kojun, suihkun ja lakukojun jälkeen jään seuraamaan kärjen ankkuriosuutta skreeniltä ja samalla toivon näkeväni ja valokuvaavani Akin maaliintulon ja Harrin lähdön.
06:28:57 Kalevan rasti tulee maaliin Jukolan voittajana, liikutun, vähän väsyttää
06.45 Missä se Aki on? ja missä Harri? en kai mä missannut vaihtoa?
06.55 Pakko lähteä katsomaan tulostaululta mikä tilanne. Ja niihinhän se Aki on ohittanut minut n. 2m päästä jo klo 06:12 sijalla 1385. Itse ilmeisesti juttelin juuri silloin yhden Matin tai nukkumatin kanssa tai kattelin viestin loppuratkaisuja skriiniltä. (myöhemmin selviää, että Aki on huutanut numeroa jne. kun Harri ei ollut ihan puomilla eivätkä näin nähneet toisiaan).
07:38 Olen autuaan tietämätön siitä, että Sami lähtee maastoon, kun odottelen hienossa aamuauringossa Keijoa saapuvaksi (kisapaita jäi antamatta illalla). Puhelimesta akku loppu eli voi vaan odottaa. Janne saapui kaveriksi ja saman tien Keijokin.
08:00 Untenmailla olipa pitkä yö
09:00 Keijo lähtee ankkureiden yhteislähdössä
09:20 Tarmo lähtee muiden osuuksien yhteislähdössä, Janne ja Aki siirtyvät mallasrastille
09:35 Sami saapuu maaliin sijalla 1356, tulee teltoille, herättää mut ja lähdemme karttojen hakuun.
10:30 Mallasrastilla alkaa armoton spekulointi eli se, miksi tänne lähdettiin.
11:00 Keijo ilmottautuu mallasrastilla, kaveri oli toinen maaliintulija yhteislähdön ankkureista, hävisi 20min kärjelle, oli sadan parhaan ankkurin joukossa ja juoksi yli 15km nopeammin kuin kukaan meistä core teamista omat 5,8-13,7 km osuutensa. Tällaisia ovat siis oikeat suunnistajat.
13:00 Spekulaatio mallasrastilla on ohi. Lopputulokset:
1. Olemme voittajia, loistava tai ainakin mahtava suoritus kaikilta. Ihalailuja kaikkien suorituksesta jaetaan ylväästi.
2. Pienillä viilauksilla ajasta olisi ollut otettavissa ainakin pari tuntia pois :-). Emme vain viitsineet edetä virheettmästi.
3. Keijon suoritus saa ihailua osakseen
4. Keijon suoritus nostaa meidät 1000 parhaan joukkoon.
5. Q-Viertolan härkä matkaa Teerikummuntie 9:ään, vaikka todetaan, että tulokset ovat vasta epäviralliset
6. Ensi kerralla tulemme bussilla, koska kuski-Sami lopettaa huipulla. Ja sillä pääsee lähemmäksi.
Janne ostaa rastin viimeiset sämpylät matkaevääksi 20kpl/10€.  
14:30 Matka kotiin alkaa, allekirjoittaneelle Tampereen kautta, väsyttää...

Loput tulokset:
Tarmon osuuden  jälkeen olemme sijalla 1310, Keijon 1138, ei siis ihan 1000 joukossa :-).
http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2013_ju/kilpailijat/1383/

Torstaina sitten Jatulitour eli 5h seikkailu-urheilua. Atqsista kolme mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti