Ensi lauantaina 15.2. on mahdollista kuunnella meidän tekemisiä nettiradiossa Suora lähetys alkaa klo 18 ja Sporttivartti ala Jokke&Häpä on vuorossa klo 19-19.30 (eihän me ny vartissa mitään ehditä sanoa). Ohjelmassa tiukka seikkailu-urheiluanalyysiä :-).
Sitten kuulumisiin...
Vuosi alkoi tuskallisella pertsanvääntämisellä, joko umpihangessa tai ilman latuja olihan tavoitteena vetää Botniavasan eli 53km massahiihto 6.2.. No järjestäjät eivät päässeet yhteisymmärrykseen lumentoimittajan kanssa, joten siirsivät kisan maaliskuulle tiimin talvileirin päälle ja se hiihto jäi sitten ensi vuoteen. Näin siis pertsakamat odottamaan parempia kelejä...
No mitäs sitten keksis? NUTS porukka (Norhern Ultra Trail Service) järjesti Oulun uudessa hiihtokeskuksessa eli Ruskotunturilla ultrajuoksun su 26.1. klo 9. Siinähän oli yhtä vähän järkeä kuin allekirjoittaneella, joten sieltäpä itseni löysin. Olo oli hivenen hatara, koska koko syksyn valittaneet polvet olin saanut juurikin kuntoon eli edellisenä keskiviikkona olin pystynyt juoksemaan 1h matolla ilman kipuja. Siitähän on helppo lähteä "juoksemaan" n. 55m korkeuseroa ylös ja alas... Reitti oli reilun 2km mittainen, joten tarjolla oli 12 tai 24 kierrosta (25km/50km).
Ekalle kierrokselle lähdettiin porukalla "hissukseen" mikä tarkoitti, että putosin kyydistä oitis. Sen jälkeen jatkettiin omaan tahtiin seuraavasti: "kiihdytys" rinteen juurelle, jyrkkä eturinne ylös, sopivaa alamäekeä alas, vastatuuleen tasaista ja uudelleen hieman loivemmin ylös, alas haistelemaan "tuoksuja", pari sataa metriä "metsäosuutta" eli kivistä ojanpohjaa ja lopuksi takaisin merkkaamaan kierros taululle.
Jo alusta lähtien (itse asiassa jo kotoa lähtiessä) tavoite oli vain 6 kierrosta ja niinhän se parin tunnin ahertamisen jälkeen tuli täyteen. Huippua oli se, että polvet oikeasti kesti tämän! Vielä ennen joulua 200m juoksua oli liikaa. Näköjään punttitreeni (ja lääkkeet) on auttanut ja ensi kesään mennään ilman leikkauksia. Mukava reissu kuitenkin, mukava porukka ja samalla tutustuin uuteen hiihtokeskukseen.
Tammikuun aikana saatiin myös kisakalenteri kuntoon:
14.-16.3. Talvileiri
o Jokke, Harri (Tane etelänleirillä)
10.5. Spring Adventure
o Jokke, Tane
10.5. Muddy X
o Harri
28.5. 12h seikkailukisa Iissä
o Harri, Kaj ja yhdelle innokkaalle on paikka ("hakemukset": hvalasma<et>gmail.com)
28.-29.6. Geopark Challenge
o Harri, Jokke ja Tane ilmottautuminen tehty (taas no 1.)
9.-10.8. on 24h rogaining kisa Hailuodossa
o Harri, Aki, ilmo ei vielä auki
12.-13.9. Lost in Kajaani
o Harri, Jokke ja Tane ilmottautuminen tehty
28.5. 12h seikkailukisa Iissä
o Harri, Kaj ja yhdelle innokkaalle on paikka ("hakemukset": hvalasma<et>gmail.com)
28.-29.6. Geopark Challenge
o Harri, Jokke ja Tane ilmottautuminen tehty (taas no 1.)
9.-10.8. on 24h rogaining kisa Hailuodossa
o Harri, Aki, ilmo ei vielä auki
12.-13.9. Lost in Kajaani
o Harri, Jokke ja Tane ilmottautuminen tehty
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti