Kyllähän tätä odotettiin, monta vuotta... joten heti kun ilmoittautuminen aukesi niin ilmo sisään, mutta... sitten vasta iski tajuntaan, että onkin kyseessä sekaparikisa ja ei onnistu siis härkäpari...
Vahvan tuumailun, etsiskelyn ja scouttaamisen jälkeen apu löytyi tutusta osoitteesta eli Mimmeistä. Parivaljakon kanssahan meillä oli mukava kisa muutama vuosi sitten josta voi lukea täältä. Ajatus oli että jos vaikka Jokke lähtis toiselle Mimmille pariksi ja minä toiselle niin siinähän sitä olisi. Mutta kuinka kävikään, Mimmien veli Juuso innostui mukaan, joten minä sitten ainoana tiimistä kisaan mukaan (muillahan on aina ollut ongelmia naisten saamisessa, joten ei yllätys 😂).
Nimeä ei kuitenkaan muutettu, koska Gappy Adventure on nyt kaikissa Geopark Challengen tulosluetteloissa.
Treenit
Alusta asti päätettiin, että mennään kaksi joukkuetta kimpassa niin on hauskempaa. Eli sitten vaan treenaamaan.
Yhteispeliä treenattiin Rokualla jo toukokuun lopulla kun molemmat tiimit (Gappy Adventure - minä ja Maikki, KouKou - Juuso ja Mervi) veti näppärän 8h treenin. Mukana oli myös seikkailu-urheilun ensikertalaiset pallohukassa.com (Kari ja Maija). Reitti yritti demonstroida ratamestari Mäkisen ajatusten kulkua ja siinä onnistuttiin aika hyvin. Cutoff kutsui treenissäkin, vaikka olin sen itse suunnitellut. Reitti täällä (Rullaluistelu, Melonta, Patikka ja MTB).
Heittämällä... |
YLI |
Melontaa... |
Suon ylitys by Mervi
Tiimikuvakin ehdittiin ottaa |
Treenattu oli siis enemmän kuin Gappy Adventuren kanssa ikinä 💪😀!
Lisäksi tuli järjestettyä Rogainingin SM kisat, joissa kaikki ei ihan mennyt putkeen, mutta kilometrejä tuli runsaasti.
Kisaan valmstautuminen
Aikamoista säätöä aiheutti kisasta saatu, hyvin rajoitettu tieto, kaikkeen piti varautua, mutta takaraivossa oli myös aika levollinen tunnelma, koska ratamestarin metkut oli jo aika hyvin tiedossa edellisistä kisoista - mitä uutta enää voisi keksiä? Ilmoittatuneiden määrä ja laatu hämmästytti, missä on kaikki muut seikkailukuntoilijat? Kaikki tiimit vilisee kovia urheilijoita, ei siis paineita tältäkään rintamalta. Eli perjantaina aamulla puuttuvat kamat ja eväät kaupasta (miten voi pyöräilyhanska hukkua pesussa edellisenä päivänä?) ja kohti Rokuaa. Ilmoittautumishärdellit (lomakkeet, laskeutumistesti ja tiimikuva)
Taas on niin hauskaa... kun Tappo ottaa kuvia |
Uutuutena sitten haastattelu... sen voi katsoa Täältä, (kohta noin 3.30 osa 1) ja sitten vihdoin karttojen ääreen... Jälkeenpäin ajateltuna liian nopea reittisuunnittelu, olis pitänyt katsoa vielä kerran... mutta reitti/kisa näytti kyllä mielenkiintoiselta ja ratamestarikin oli keksinyt uuttakin (uimapatjaosuudet), vanhojen suosikkien sekaan (suo). Ilta ja yö menikin suhteellisen mukavasti, suuremmin panikoimatta ja untakin tuli se 5h olihan herätys jo klo 5.
Kisa
06.00 Kamat kuljetuksessa ja matkalla kohti tuntematonta lähtöpaikkaa. Viittaukset näytti Manamansaloon, mutta eka kartta puuttui edelleen. Säräisniemen kirkolla olikin sitten eka pysähdys ja ekan kartan jako, sekä kisan briiffaus...
Perillä vai ollaanko? |
Nyt en kyllä ymmärrä... |
Matka jatkuu Manamansaloon lähtöpaikalle..., jossa valmistaudutaan lähtöön riisumalla turhat pois, sillä tiedossa on näppärä uinti heti alkuun.
Ne tunnu miltään... ja toimii uikkareina |
09.05 Kisa käyntiin ja Oulujärveen! Vesi on lämmintä, pitää vaan uida rauhallisesti ettei tungoksessa taas tossusta päähän tai potkaise ketään.
09.10 Märkänä takas ja vaatteita päälle (pyyhe olis ollu kiva 😉).
09.14 Maikki menee jo ja meikä... suoraan 1 session highlightseihin! Nimittäis poms ja pam ja ketjut poikki... voi niin tuttua, mutta nyt pääsee näyttämään osaamisensa (ketjujen korjaamisessa) ihan kameralle.
09.18 Ketjut korjattu (uus enkka heti kärkeen!) ja matkaan
10.00 1 ja 2 rasteille hyvät reitinvalinnat ja ei ollakkaan enää vikana!
10.26 Kolmoselta neloselle ei paras reitinvalinta, mutta ei huonokaan, nyt suunnistaan!
11.16 Suunnistus ohi ilman sen suurempia ongelmia, hidasta oli kun ei juosta (ei oo mulle tällä hetkellä mahdollista ja muutenkin turhaa, vältetään mieluummin virheet)
12.00 Hyviä reitinvalintoja takana ja nyt on poistettu se häpeäpilkku Gappy Adventuren historiasta. Kahdessa kisassa on tämä kahlaus oli jätetty tekemätä, mutta nyt se tehtiin. Hieno pätkä, meni taluttamalla, myös Maikilla :-)
12.32 Eka osuus suoritettu. Mukava "ruskea pulahdus" rastilla 14, koska ratamestarihan ei jätä sellaista käyttämättä (rasti leveän ojan toisella puolella kuin polku).
12.53 Taukoon meni yllättävän kauan, koska seuraava etappi aiheutti viimehetken epävarmuutta keston ja uimapatjan kuljetuksen kanssa.
13.20 Eka uinti uimapatjoilla suoritettu. Aika nopeeta tuo patjan täyttö (pikkupuhallin toimii!) ja tyhjennys, uiminen rankkaa (niska menee jumiin), vesi lämmintä ja hyvät/huonot jutut lentää joukkueiden kesken.
13.47 STOOOOOP, miksi tuo toinen joukkue jatkaa eteenpäin, meillähän on väärä reitinvalinta! (kiitos Mareld Adventure/Juha Prittinen tästä 😀)
14.20 Toinen uinti suoritettu, tekniikka paranee (tätäkin olisi voinut harjoitella...)
14.51 "Se on tosta suoraan, ns. Sepenpolku, mä tiiän", mutta onko sittenkään... pitää käydä kattomassa, onhan se, hurja 4min pummi 😁
15.40 CP 18, mielenkiintoinen alikulku, josta mahtuu juuri ja juuri pyörän kanssa läpi (toki kahlaamalla), mistä tää ratamestari näitä aina löytää :-).
17.04 Pitkä pyörämättö takana ja kovaa mentiin peesaten Maikkia jolla on pyörä syönnillään, nyt olemme rastiympyrän keskellä ja puu menee joen yli kuten on rastimäärite. Mutta rastia ei ole... lähdetään jokea vasempaan...
17.21 Ei ollu siellä, josko oikealla...
17.22 No tässähän se oli, no eipä huomattu heti. No ei ku se on väärässä paikassa! (todiste alla :-)).
18.43 Takana on hieno reitinvalintapätkä ja pitkiä tieosuuksia, jossa oli taas peesistä hyötyä kartanlukijalle. Olikohan meidän hyvä kun sitä polkua ei vaan tuu vastaan..., mut hei tossahan on puussa sinisiä merkkejä, ei muuta kun seuraamaan niitä.
19.15 Olihan "polku" rasti 20 kuitenkin leimattu ja kartassa oleva seuraava reitinvalinta on selvä, TIELLE ja äkkiä, tää "polku" on niiiin nähty.
19.36 Tiellä, mutta millä? Suunnistus alko jotenkin tökkimään ja aikamoista harhailua, mutta onneksi suurinpiirtein oikeaan suuntaan eli oikealla tiellä ollaan.
20.03 KouKoun Mervi veti tän pätkän ilman karttaa ja vauhdilla, olikohan hieman paikallistuntemusta 😀. Nyt Vaalan ABC:n värivalot yrittävät kutsua meitä, mutta pysymme vahvoina ja suuntaamme uimaan!
20.32 Mielenkiintoista... tuntui että on liian kylmä uintiin, mutta vesi olikin lämpimämpää kuin ilma 👍, mut uinnin jälkeen olikin ihan järkyttävän kylmä. Itse laitoin lisää vaatettä päälle, muut empivät joten vahvasti nykivä lähtö.
22.27 No niin... viimeiseen kahteen tuntiin mahtuu 40min pummi ja lisäksi väärä reitinvalinta eli 20min siitä lisää... tätä ei tarvittu tässä kohtaa, kun oltiin tulossa vaihtopaikalle ja kipeästi tankkausta ja kuivia vaatteita vailla. Nyt kuitenkin kamojen vaihto ja järjestäjien tarjoama ruoka.
Kuva kertoo parhaiten tän mokan... |
23.15 Hiiiiidaaaas vaihto takana ja questin kimppuun eli etsimään melontaosuuden rastipaikkoja Lamminahon eri rakennuksista.
23.50 Questi suoritettu, "tän olis voinu suorittaa silleen järkevämmin", käy mielessä kun haetaan viimeisenä se rasti joka on kauimpana seuraavan osuuden lähdöstä... eipä leikannut. (jos kilpailtaisiin tosissaan ja haluaisi veistä kääntää haavassa niin viimeisen 3,5h ollaan hävitty 1,5h Marjanieman Multinisteille, jotka paino selkeesti ohi 😄. Mut mehän vaan kuntoillaan...)
01.10 "Se on tuolla toisella puolella" huikkaa joku kanootista, no tottakai, olihan tässä melkein kuivat kamat päällä jo yli tunnin 😀 eli ratamestarin standardeilla yllättävän kauan. Iso kahlaus (rintaan asti vettä) ennen ja pieni kahlaus jälkeen rastin, ah niin virkistävää.
01.34 Valasman suunnistuspalvelu tarjoaa: SILTA leveän ojan yli olkaat hyvät (kysymys herää miksi täällä, keskellä pusikkoa on silta?)
01.45 Tie. Juuri ennen tietä jään jumiin ojanpenkkaan mutaan. Tiimikaverin apua tarvitaan jotta pääsee irti.
02.50 Piiitkän patikan jälkeen vihdoin seuraava rasti. Hidasta oli eteneminen tiellä, nukuttaaa, olisko sittenkin pitänyt oikoa enemmän? Tässä ei ole mitään järkeä, päätän yhdennettätoistakertaa että saa olla viimeinen 24h kisa mulle.
04.00 Vihdoin ollaan melonnan alussa, ekaa kertaa meinasin nukahtaa kävellessä. Lämpimän keiton syönnistä kesken kisan on aikaisemminkin huonoja kokemuksia ja nytkin piti koko matkan vetäytyä varotoimena "peräpäähän". Pallohukassa.com saapuu tänne myös, mukava nähdä tuttuja!
05.15 Eka melontarasti! Yhteistyö sujuu mallikkaasti (ei turhaa treenattu) ja joki ei ole niin paha kuin kärkipää sanoi. Toki auttaa se, että on valoisaa ja näkee nivat ja puut paremmin. Kompassi on kadonnut, jäikö se melonnan lähdön hotelli helpotukseen vai onko joki vienyt? Sitä ei vaan enää ole.
06.30 Ai ai, onhan hienoo! Melonta sujuu, aurinko nousee ja lämmittää, juututaan matalikkoon eli aika syödä eväsleipä ja hetki katsella tätä hienoutta.
07.50 Loppumelonta meni hienosti, mitä nyt vikaa rastia etsittiin liian aikaisin.
08.33 Taas matkaan, jälleen hidaaas vaihto, mutta mihin meillä on kiire? Soppaakin oli vielä tarjolla (en koskenut) ja Cutoff Pelsolla on itsestään selvyys. Pyöräilyhousut oli niin märät etten viitsinyt laittaa niitä enää jalkaan (virhe?), eli kuivilla kamoilla mennään.
09.41 Yli 24h seikkailua takana ja se näkyy tässä seuraavassa 10min pummissa...
10.00 KouKoun Juusolla alkaa vanhat vaivat vaivata tosissaan ja tunkkaus fillarilla ei enää ole oikein mahdollista. Mervi sanoo, että he suuntaavat seuraavan rastin jälkeen maalia kohti, itellä olis kummasti virtaa ja Maikkikin jaksaa hyvin eli me jatkamme.
11.10 Pahasti hukassa... ei nyt tää maasto yhtään osu kartaan...
11.20 Löytyhän se rasti, olihan puun takana piilossa ja nuo urat... onneksi oli renkaiden jälkiä jota seurata, muuten rastia etittäisiin vielä... Mutta mihin seuraavaksi... pieni mokailu tässä vaiheessa syö itseluottamusta ja Maikin ilmeestä näkee, että ajatukset siirtyy jo huomiseen työpäivään... jospa kuitenkin kohti maalia... itellä selkää jäynää, maaliin vai lisää buranaa... Kilpakumppaneitakaan ei ole missään, maksimissaan yksi sija voidaan ehkä nousta, jos Multinistit lopettais aikasemmin/tekisivät major pummin (toim. huom. SELI-SELI). Kohti maalia siis...
11.36 "Vedetään tosta vaan suoraan tota polkua!"
12.00 Eipä ollut polkua... päästiin vielä kerran seikkailemaan ja kantamaan fillareita.
Pikitietä maaliin! |
12.21 Perillä, reilu 27h seikkailua ja yli 200km
Maalissakin vielä hymyilyttää |
Loppusanat:
Taas voi todeta, että hieno kisa (aivan huippu järjestelyt ja seuranta), hieno tiimikaveri (ja avustava tiimi 😀). Hieno sijoitus 10. Kyllä jäi taas omalle kovalevylle paljon asioita ikuisesti muistiin.
Onnea voittajille! Jäätävä veto Sanna-Maria Pohjanpaju & Hannu Oja ja hattu päästä myös muiden, meitä ennen maaliinpäässeiden kohdalla! Kari ja Maijakin veti urheina ensikertalaisina kelpo seikkailun.
Toki paremmassa kunnossa voisi aina olla, painoa selkeesti vähemmän ettei erottuisi niin selkeästi joukosta ja josko taas ensi vuodeksi järjestäjä saisi tuon kisan säännöt selkeiksi 😉.
Ihmetellä vaan voi miksi kisassa oli näin vähän osallistujia? Toki loukkaantumiset/Covid pudotti pois monta tiimiä, mutta onhan tämä nyt kunnollinen seikkailukisa!, miksi mennä siis johonkin muuhun kisaan?
Lisää tietoa kisasta https://geoparkchallenge.com/
Sekä kisan FB / Instagram sivuilta ja Kalevan palvelusta
Niin ja kisabiisiä ei ollut, mutta päässä pyöri koko ajan "ja matka jatkuu... Rastista länteen, uimisesta pohjoiseen.."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti