Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen
Tiimi Geopark Challangessa 2014 ja 2021 by Tapani Launonen

tiistai 24. heinäkuuta 2012

GPC II - kisaraportti

Kisa: Geopark Challange Xtreme 20.-22.7.2012
Paikka: Vaala-Rokua
Tavoite: Vältellä cut-offeja mahdollisimman paljon
Tämä on jälleen oma näkemykseni kyseisestä tapahtumasta. Muut tiimin jäsenet voivat olla jälleen eri mieltä tapahtumista ja se heille suotakoon :-).


Taustat ja treenit:
Luettavissa tästä blogista.

Varusteet:
Lopulta uusia varusteita tälle vuodelle ei tullut perille ennen kisan alkua, kiitos Itellan. Aamutoimitus klo 9 on näköjään klo 12.37 ja silloin olimme jo matkalla. Tai no, olihan uusia pyöriä mulla ja Tanella, melontatarviketta, Jokella ja Tanella uudet reput, lukkopolkimet Jokella jne. jne. eli kaikkea tarpeellista kuten olettaa saattaa, sillä halvallahan ei kisoihin pääse.

Reissu:
Torstai 19.7.
Komentomoduuli 2 saapuu Rokualle jo klo 14.30 eli oikein hyvissä ajoin. Ukkoja hieman huolestuttaa kapteenin yskä ja käheä ääni, mutta kerron olevani suhteellisen OK. Ilta sujuu kerrankin ilman paniikkia. Laskeutumisnäyttö, melonnan pelastautumisharjoitus, karttojen muovitus jne. kaikki menee kuin elokuvissa eli ihan putkeen. Ainoan miinuksen aikatauluun tuo pyörien vienti Manamansaloon, reissuun tuhlaantuu 2h ja reitin suunnittelu jää keskeneräiseksi ja reittikirjan tavaaminen puolitiehen, ehtiihän sitä myöhemminkin. Kartoista otetaan varmuudeksi jopa kopiot, jotta Jokke/Tane voi harjoitella suunnistusta kisan aikana (haaveeksi jää jostain syystä...). Nukkumaan klo 24 eli erittäin hyvissä ajoin.

Perjantai 20.7.
6.45, Herätys, aamupalaa, eväiden tekoa. Unta tuli hyvin ei turhia pyörimisiä.
8.00 Notkumaan kisakeskuskseen, josko Itella toimittais paidat - ei näy
8.15 Bussilla kohti lähtöpaikkaa tunnelma nousee... (lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin...)
8.45 Kipaisen hakemassa oman lainakajakkini Oulunjärven melojien vajalta, Jomppe antaa viime hetken vinkit ja melon lähtöpaikalle (kyllä uudet melontatossut on mukavat)
9.00 Kaksikkokin näyttää ihan hyvältä, selvästi kisan parhaimmistoa. Jatkamme valmisteluja ja tässä kohtaa olisi kiva jos olisi rahaa mukana. Voisi esim syödä rantakioskista mukin tai pizzapalan tai... Mutta kun on tyhmä niin on tyhmä ja jättää rahat mökille (ja hieman myöhemmin ei enää tajua lainata tutuilta jotka ovat tulleet katsomaan lähtöä). Menee siis turhaan reissulle varattuja eväitä ja nesteitä. Sää on mitä parhain, alkuviikosta luvatut sateet eivät tulleet ja aurinko paistaa. Tane asettelee buffia hikinauhaksi, sopii ku banaani mäntyyn.
10.05 Kapteenien puhuttelu, tällä kertaa kirjoitan asioita ylös ja yritän selvitää asiat kavereille
10.45 Siirrytään lähtöalueelle...
10.58 Järjestäjä poistaa yhdeltä joukkueelta uimapatjat uintiosuudelta, suuret aplodit muilta kilpailijoilta.
11.02 Lähtö, eli ensin uimalla n. 500m saareen koskemaan lippua ja takas. Hirvee into päällä ja Jokke ja Tane jäävät ruuhkaan. Paha odotella, päätän uida osuuden läpi siinä kohdassa kun olen välttyäkseni vammoilta
11.20 Uinti ohi, olipa kylmää, mutta kone käy jo kuumana. Prologin eka osuus eli rullaluistelu.
11.40 Eka Questi eli hypyt Oulujokeen x2 n. 3m korkeudelta. Toisessa hypyssä menee aika pitkälle ja virta meinaa viedä mukanaan, juuri ja juuri pääsen maalle takasin ilman pelastusköyttä. Tanella vähän sama meininki
12.10 Rullaluisteluosuus meni loistavasti, joukkueita on takana vaikka kuinka. Prologin osa 2 alkaa eli coastaleering, uintia tiedossa. Aloitamme vauhdikkaasti kun energiaa on enemmän kuin laki sallii. Ekalla rastilla menen suoraan järveen ja rastimääre on puu, koskas puut on järvessä kasvaneet? Pikkasen kierroksia nyt alas, apinajokke leimaa kuitenkin nopeasti vain minuutti hukkaan. Jatkamme juosten vaikka uintioiko olisi tarjolla, Oulujoen/järven kylmä vesi ei houkuttele.
12.30 Toinen Questi ja Tane pääsee laskeutumaan sillalta (viime vuonna jäi laskeutuminen herralla väliin, joten tämä oli sovittu). Me etsitään Joken kanssa rastilippua sillan rakenteista. Tane hoitaa hommansa hyvin, Joken kanssa meillä pikku kommunikointi/hahmotusongelma, mutta homma jatkuu tiukalla tahdilla
12.45 Onkohan vauhti ollut liiankin ripeä, kapulla tossu laahaa...
13.08 Uitiinhan sittenkin. Virta oli todella voimakas, mutta yli tultiin vaikkakin aika vinoon.
13.15 Uinnin paikka, mutta kylmä vesi ei houkuta Jokkea ja Tanea. Itsellä tossu ei kulje joten uinti olisi parempi... Enemmistöpäätöksellä mennään juosten.
13.30 Radan yli mummon perässä, saikohan tätä tehdä, jossain luki ylityspaikat, muttei tässä kartassa (ja napsahtaa tunnin sakko tästä, suomen lain vastaisesta teosta, p%&¤) .
13.35 Toinen osuus suoritettu, ei muuta ku suunnistamaan, näkyy kannustusjoukotkin olevan paikalla suurilukuisena.
14.20 Tossu ei oo kulkenut suunnitusosuudella, rastit kylläkin löytyneet. Vuorossa quest 3 eli pitäisi löytää kuvan puuttuvat palat vanhastveturista ja sitä ympäröivältä alueelta ja rakennuksesta. Kiipeän veturiin ja huomaan olevani jälleen kerran väärässä kisassa. En nimittäin mahdu ohjaamon ovesta sisälle! "Tane, tuukko tänne, pikku ropleema". Tane löytää kaksi palasta (toisen sieltä veturin ohjaamosta) ja Jokke yhden pimeästä tornista matka jatkuu vaihtopaikalle.
14.43 Saavumme vaihtopaikalle. Erään PM:n paidassa lukee "Running Sucks" olen täysin samaa mieltä!
14.53 Melonta alkaa, vaihto sujui hyvin, söimme vähän (minä loistavan, koko päivän auringossa olleen sämpylän, päivän lämmin ateria siis, kuvassa keskellä minigrip pussissa vielä hautumassa) ja vaihdoimme hieman kuivaa päälle, Oulujärvellä nimittäin tulee
16.00 Eka melontarasti ja samalla ohitamme ekat joukkueet. Melonta on sujunut hyvin, myötäaaltoa ja suhteellisen tyyntä. Vain muutaman saaren välissä hieman isompaa aallokkoa. Tosin myötäaaalto ei ole mukavinta melontaa ja yksikkö (allekirjoittanut) ja kaksikko (Tane ja Jokke) hakevat hieman eri reittejä koko ajan, joten juttelu kaksikkoon on lähes mahdotonta.
16.40 Seuraavan rastin jälkeen on pakko pitää pieni ruokatauko, koska on vihdoin ihan tyyni paikka. Meno on ollut hyvää, mutta aallokossa on hieman hankala syödä/juoda mitään.
17.40 Jaahas, se olis sitten noin kolmasosa resissusta takana ja seuraava rasti. Tämä väli tarjoili hichcockia jo aika runsaasti. Aallot nousivat poikien mielestä jo metrisiksi, ehkei nyt ihan sinne, mutta tekemistä oli ihan kunnolla ja vesi löi kanootin yli useasti. Tässä kohtaa kiittelin moneen kertaan melontaopeani Jomppea ja sitä, että alla oli tuttu kajakki (varsinkin kun katseli Tanen ilmeitäkaksikossa...)
18.40 Rantaudumme Kustonsaarelle, melontaa takana 24-27km. JEEES pääsee jalottelemaan. Tässä kohtaa reittikirjan vähäinen luenta kostautuu ja kunnolla. Emme tajua, että edessä on 12km (linnuntietä) pitkä suunnistus (vaikka se lukee reittikirjassa) ja lähdemme kevyellä varustuksella vain hieman reippailemaan (koska saamme vain seuraavan rastin sijainnin alusta ja rastinpitäjän ohjeet ei tässä vaiheessa saavuta suurempaa tietoisuutta)...
21.55 Pikku reippailu takana.. Ensin tämän osuuden hyvät puolet: Maisemat on vaan niiiiiiin hienot, kannattaa käydä. Ja sitten huonot (ainakin tällä kertaa :-)): Saari on SUURI, siellä menee 2 polkua jotka on kartassa.Siellä on suo ja lampi, jossa saa tossut märäksi. Siellä on upottavaa hiekkarantaa/hiekkaa, joka on raskasta kävellä. Saari kierrettiin siis suurinpiirtein rantoja myöten ja matkaa tuli vähintään 15km ja tuossa kolmessa tunnissa ehtii loppua ne vähäiset energiat, jotka ropassa on 9-11h kisaamisen jälkeen. Ja juomaa olis tarvinnut enemmän kuin se 0,5-1 litra/mies.... Nyt on kuitenkin osuus ohi, miehet tankattu ja matka kohti Manamansaloa alkaa.
22.40 Mananmansalon kirkko ja seuraava rasti. Osuus tarjoili Tanelle Hichcockia jopa hieman yli tarpeen. Allot oli sitä kokoluokkaa, että sivuaaltoon ei uskaltanut mennä ollenkaan, joten piti hieman kiertää sivuvastaisen kautta. Kommunikointi kajakkien välillä oli myös työlästä ja olimme pahimmillaan n. 200m päässä toisistamme ja suuntakin oli hakusessa. Aallot löivät myös yhden juomapulloistani järveen, hei hei 3,90€. Nyt on kylmä, todella kylmä, Jokke vapisee kuin horkassa, kun käy hakemassa rastin.
23.59 Moni tuntee tämän kellonajan Finnairin viimeisen Oulunkoneen lähtöaikana, mutta meille se tarkoitti, että melonta on OHI (kaikenkaikkiaan n. 40km). Viimeinen osuus meni mukavasti ilman sen suurempaa ongelmaa. Kylmä on, varsinkin kun nousee kajakista pois. Ihan tärinöissään koko porukka ja kajakkien luovutus kestää hieman. Jätän omaan kajakkiini tarvikkeita, mutta se on virhe (koska saan etsiskellä niitä sunnuntaina tosissaan ja samalla jää myös huomaamatta, että varavaatepussi jää matkasta). Kävely vaihtopaikalle saa veret kiertämään. Takana kokonaisuudessaan n. 65-70km ja 13h.
00.37 Vaihtopaikalla organisaatio tarjoaa jauhelihakeittoa ja leipää (MAISTUU). Olisi tarjolla kahvia ja pullaakin 1€ hintaan, mut ku ei tullut sitä rahaa mukaan... Vaihdamme vaatteet pyöräilyosuutta varten ja numeroliivini jää kuivumaan ilmeisesti loppuiäkseen (toki tämä emme huomaa kuin vasta paljon myöhemmin, iso anteeksi järjestäjille).
01.25 Vähän pitkäksihän tuo tauko vierähti, mutta nyt on hyvä fiilis ja matkaan.
01.45 Joken kengät pysyvät kuivina 20min eli eka pyörärasti vaatii hieman venymistä
03.30 Rastit ovat menneet suhteellisen hyvin. Maasto on erittäin ajettavaa ja rasteja ei ole sen suuremmin piiloteltu. Ainu moka tuli 14-15 välillä, kun liian hieno, kartalla näkymätön "singe track" polku sai houkuteltua minut mukaansa. Seurauksena nätti koukku, jonka pelasti vain HiQ tiimin vastaantulo. Nyt on vuorossa rastin 16 etsintä. Olemme ajaneet hienoa polkua ja olemme mielestämme oikeassa paikassa. Paikan oikeellisuuden varmistaa HiQ tiimin saapuminen toista polkua pitkin. Seuraa 30min etsintä, jossa käydään kaikki mahdollisuudet läpi (Jokke ja Tane tetsaavat jopa suon). Ongelma on se, että kaikki rastit reitillä eivät ole ihan olleet siellä missä kartta sanoo ja siksi etsitään aina hieman isommalla hehtaarilla. Lopulta kasassa on kuusi joukkuetta, kun rasti löytyy. Osa tuli 30min myöhemmin kuin me (ja olisivat ajaneet myös OHI), joten ketutus on karmea (rasti oli lopulta oikeassa paikassa, metsässä oli vain polku jota ei ollut kartalla, ja se hämäsi kaikkia. Tästä voi vain oppia taas sen saman kun aina, usko vain mitä itse näet). Jatkamme siis porukassa kohti seuraavaa questia. Itsellä adrenaliinit vie kovaa eteenpäin, muilla on jotain mätää...
04.30 Questi eli suopungin heito hoidettu. Onnistuin juuri kun meinattiin vaihtaa suorittajaa
04.45 Rasti 17 löytyy ja nyt olisi pikku uinti/kahlausoion paikka. Emme kuitenkaan suorita sitä, koska oikomissuunnasta tulee juuri yksi joukkue ja päättelemme, että sieltä ei pääse,
05.15 Pidimme 15min tauon. Apea tunnelma, energiaa ei oikein ole, joten tankkasimme. Nukuttaa...
05.35 Rasti 18. Jokella on tossujenkastelukiintiö täynnä. Haen rastin kahlaamalla polkia myöten vedessä
06.30 Miten voi hienot maisemat ja loistavat polut parantaa tunnelmaa? Näköjään toimii, mieliala ja kammen pyöritys toimii taas!
07.10 Kele, tana ja tu. Just kun homma toimi, onni kääntyi meitä vastaan. Ajoimme kohti rastia 20 jätimme pyörät ja suuntasimme rantaan. Lähdimme oikealle, ja teimme kierroksen. Rasti löytyi n. 5m tulokohdasta vasemmalle. Lisäksi hukkasimme pyörät ja kun löysimme ne valitsimme väärän uran, josta EMME olleet tulleet. Tetsasimme siis pyöriä kantaen takaisin isommalle uralle. Ei suuri pummi, mutta tässä kohdassa kaikki vastoinkäymiset syö miestä ja pahasti.
08.15 Pari hyvin mennyttä rastiväliä on nostanut jälleen tunnelmaa. Energiat on Jokella ja varsinkin Tanella vähissä. Tämän tietää siitä, että juttua ei juurikaan ole sieltä suunnalta irronnut pariin tuntiin. Allekirjoittanut porskuttaa yllättävän selväjärkisenä vielä (vararasvat auttaa :-)). Nyt kuitenkin tulee pikku oiolla paha suunnistusmoka ja Jokke tuhlaa energiaa turhaan etsimiseen.
08.50 Rasti 23 vihdoin löytyy ja matka kohti lossia ja mannerta alkaa erittäin väsyneissä tunnelmissa.
09.15 Lossirannassa, missasimme juuri lossin... hälläväliä meininki ummistan silmät hetkeksi ja ukot puhuvat jotain keskeyttämisestä...
10.28 Tää oli nyt sitten tässä. Olemme pitäneet taukoja, olen ummistanut silmiäni ja pojat tankanneet energiaa. Olisi aika suunnata rastille 24. Ukot kysyvät olenko tosissani? Tottakai. Energiat on kutenkin kavereilla niin lopussa, että äänin 2-1 päätämme siis lopettaa. En edes yritä puhua kavereita ympäri onhan minuakin viimeisten tuntien aikana ahdistelleet asfaltinkorjauksista nousevat entisten presidenttien relieefit ja keskiviivasta nousevat valko-keltaiset laivat. Matkaamme siis suoraan Vaalaan ja tilaamme sinne kyydin.
11.45 Perillä Vaalassa, 24h 45min tämä kesti, mutta maali ja "taivas" jäi kokematta. Ketuttaa ankarasti, koska itellä vielä ihan hyvä olo, mutta tämä on joukkuelaji.

Saadaan haettua kamat ennekuin sade alkaa. Syödään pizzat, haetaan itellan tuomat kamat, palautellaan järjestäjille kamat jne... Pikkuhiljaa huumori palautuu ja lähetämme kiitoksemme Itellalle.

Loppukaneetit:
- Liikaa yritystä, liikaa vauhtia, nautinto katos tällä treenillä
- Ens vuonna uudestaan!

Taidettiin kuitenkin saada sijoitus, epäselvää vielä on mikä. Kiitos järjestäjille ja anteeksi aiheuttamamme vaiva.



4 kommenttia:

  1. Vielä näin jälkikäteen suuret kiitokset pyöriemme kuskaamisesta Vaalasta kisakeskukseen Rokualle. Säästi meiltä suuren vaivan.

    Raportti on loistava, ja etenkin viimeiseen kuvaan repesin täysin.

    Terv. Mikko (Luupiikin hiljainen jäsen)

    VastaaPoista
  2. Heh, hauska kisakertomus. Kysykää ensi vuodeksi Itellaa teille sponsoriksi ;)

    VastaaPoista
  3. Hei Häpä,

    don´t worry -numeroliivi löytyi! :)

    VastaaPoista
  4. Täytyy kysyä ja hyvä, että löyty numerolappu

    VastaaPoista